Sijoitusyhtiö Panostaja

Sijoitusyhtiö kehittää omistusyhtiöitään aktiivisesti LATOn avulla

Panostaja Oyj käyttää LATOa salkkuunsa kuuluvien yritysten omistajastrategian ja strategian seurannassa. Panostajan omistusyhtiöille LATO puolestaan toimii strategian käytäntöönpanon työkaluna omien liiketoimintasuunnitelmien toteuttamisessa ja operatiivisessa johtamisessa. LATO tarjoaa yhtenäisen raportoinnin sekä omistajalle hallitustyöskentelyyn että itsenäisesti toimivien yhtiöiden käytännön johtamisen tueksi.

– LATOn avulla pystymme kehittämään ja seuraamaan kaikkia omistuksiamme yhtenäisellä tavalla, Panostajan kehitysjohtaja Minna Telanne kertoo.

– Kokonaiskuvan näkeminen omistusyhtiöiden strategisten hankkeiden toteutumisesta on tärkeää. Pystymme paremmin ennakoimaan ja tarvittaessa reagoimaan, hän jatkaa.

LATO tukee strategista ja operatiivista johtamista

Panostajan salkussa on aktiivisesti 10-15 yritystä. Yhtiö tuo omistamiinsa yrityksiin sitoutuneen johdon sekä liiketaloudellista ja strategista osaamista.

– Meidän tehtävämme on tarjota osaamista sekä parhaat työkalut. Omistamillemme yhtiölle LATO on käytännön työkalu, joka varmistaa valitun strategian toteutumisen ja vauhdittaa liiketoiminnan projekteja operatiivisella tasolla, Telanne kertoo.

– Esimerkiksi kun tytäryhtiömme Grano aloitti liiketoimintojen yhdistämisen Multiprintin kanssa, asianomaiset veivät suunnitelmat LATOon ja nyt hankkeen etenemistä voi johtaa ja seurata siellä, hän jatkaa.

Jokaisessa tytäryhtiössä on omat hankkeensa ja ne ovat eri vaiheissa, mutta nyt niiden seurantatapa on yhtenäinen. LATOn avulla Panostaja saa helposti omistajatasolle tarvittavat raportit seurantaa ja ohjausta varten.

Minna Telanne

Kehitysjohtaja

Pörssiyhtiö Panostaja Oyj on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Toiminnan ytimessä on suomalaisen yrittäjyyden ja yritystoiminnan kehittäminen. Rakennusaineina on sitoutunut johto, vankka liiketalouden osaaminen ja parhaat työkalut. Panostajan liikevaihto oli vuonna 2014 155 milj. euroa.

Me LATOssa uskomme, että läpinäkyvyys, työntekijöiden osallistaminen ja suunnitelmallinen tavoitteiden ja tehtävien seuranta ovat strategian onnistumisen avainasioita. Siksi loimme sovelluksen, jolla muun muassa kaikki tuo käy käden käänteessä.