Geologian tutkimuskeskus

Työpanokset ohjataan tärkeimpien tavoitteiden toteuttamiseen

Työ- ja elinkeinoministeriön alainen Geologian tutkimuskeskus GTK johtaa ja seuraa tavoitteiden toteutumista LATO Strategy Toolin avulla.

– Vuosisuunnitteluumme liittyvä tavoiteasetanta ja määräaikaisraportointi on laaja ja aikaa vievä prosessi, ja haluamme saada siitä täyden hyödyn vuoden aikana tapahtuvaan seurantaan ja toiminnan ohjaukseen, kehitysjohtaja Jarmo Kohonen kertoo. Kun otimme käyttöön LATO Strategy Toolin, tavoitteenamme oli saada sekä yksiköiden tulossopimustavoitteet että keskeisimmät hankkeet yhteismitallisen tavoiteasetannan ja seurannan piiriin, Kohonen jatkaa.

Toiminnallisten päätavoitteiden lisäksi laaja hankesalkku ja monet erilaiset rahoitustavat tuovat haasteita tulosten seurannalle toimintavuoden aikana organisaation eri tasoilla.

Asiantuntijaorganisaatio tähtää tavoitteisiin

Jarmo Kohonen listaa korostaa työkalun roolia asiantuntijoiden työpanoksen suuntaamisessa:

– Asiantuntijaorganisaatiossa johtavien asiantuntijoiden työpanoksen ohjaaminen tavoitteiden kannalta keskeisimpiin tehtäviin on tärkein ohjauskeino tulosten saavuttamisessa.

– Eri organisaatiotasoilla oli tarve erityyppiseen raportointiin: johtoryhmätasolla riittävä taso oli kvartaaliseuranta kun tulosyksiköiden hanketasolla tarvitaan kuukausitasoista arviointia. Halusimme yhden yhteisen seurantatavan.

– Lopputuloksena oli merkittävästi yksinkertaisempi ja helpompi raportointiprosessi. Samasta toteutumaseurannasta saadaan nyt erilaisia näkymiä eri ohjaustasoille ja kaikki tekemiseen liittyvä ja tavoitteiden toteutumista palveleva tieto on nyt koottuna yhteen paikkaan.

GTK eli Geologian tutkimuskeskus on työ- ja elinkeinoministeriön alainen valtakunnallinen tutkimuskeskus, joka tutkii kallio- ja maaperää elinkeinoelämän tarpeita varten. GTK:lla on neljä tutkimusyksikköä eri puolilla Suomea ja organisaatio työllistää yhteensä yli 550 työntekijää.

Me LATOssa uskomme, että läpinäkyvyys, työntekijöiden osallistaminen ja suunnitelmallinen tavoitteiden ja tehtävien seuranta ovat strategian onnistumisen avainasioita. Siksi loimme sovelluksen, jolla muun muassa kaikki tuo käy käden käänteessä.